maanantai 4. elokuuta 2014

Vesilahti RN

Viime viikonloppuna oltiin käymässä Vesilahden ryhmänäyttelyssä kun se järjestettiin niin lähellä, että olisi hassua olla menemättä. Kehät oli arvioitu alkavan kello 11, mikä oli hyvä kun ei paistanut aurinko vielä niin paljon. Tollereita oli ilmoitettu vain 13 kappaletta ja uroksia paikalla oli 6. 3 junnua, 1 nuori ja 2 avointa. Me oltiin Lukan kanssa siis ainoat nuorissa. Tuomarina toimi Satu Ylä-Mononen, joka oli asiallinen ja mukava tuomari.


Liikkeet tuntu olevan aika tärkeässä osassa arviointia. Satu juoksutti ympyrää ja edestakaisin ja tutki hampaat todella tarkasti. Tulokseksi saimme Erin ja Sa:n, johon olin todella tyytyväinen, kun viime kerralla se Sa jäi saamatta :)


Pu kehässä meidän kanssamme oli Peikkolinnan Reissumies ja Waterfox Red Apache eli Leevi. Tässä kehässä juoksutti todella monta kierrosta ja jokainen juoksi vielä yksinään edestakaisin. Lopuksi ohjasi Leevin ensimmäiseksi ja meidät heti toiseksi. Päivän tulos oli siis Pu 2 ja Vara-sert. Ei voinut olla kuin tyytyväinen. Onnea vielä Nooralle ja Leeville ensimmäisestä sertistä!



Arvostelu:

Kookas uros, jolla hyvät mittasuhteet. Niukka saksipurenta. Kuono-osa saa vielä täyttyä silmien alta. Erinomainen kaula ja luusto. Hyvä runko. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Hyvä asentoinen häntä. Eturintaa voisi olla hieman enemmän. Liikkuu tehokkaasti erinomaisella askelpituudella. Hyvänlaatuinen turkki. Esiintyy erinomaisesti.


Muuten Luka onkin saanut nauttia täysin siemauksin mökkielämästä ja uimisesta aamusta iltaan. Lukalla on hauska tapa jäädä vain istumaan tai seisomaan järviveteen kun pinnalla on liian kuuma olla. Saa nähdä raaskitaanko vielä keskiviikkona mennä tokoileen, jos on näin kuumat ilmat. Perjantaina suuntaan itse turistiksi Maailmanvoittajaan seuraan tollerikehää. Innolla odotan :)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Edellisen viikon tapahtumia

Edellinen viikko tuntui menevän nopeasti ohitse. Perjantaina meillä oli tuttuun tapaan agilitytreenit Annan opastuksella ja niistä treeneistä jäi kyllä hyvä mieli pitkiksi ajoiksi. Oman vuoron odottelussakaan ei ollut ongelmia. Kentälle päästyään Luka ei edes ilmaissut minkäänlaista halua mennä kentän toisella puolella olevien narttujen luokse vaan jaksoi keskittyä täysin minuun ja ohjeisiini ja olin kyllä niin tyytyväinen. Tehtiin aluksi pimeää putkikulmaa, josta Luka suoriutui oikein mallikkaasti, jonka jälkeen otettiin esteitä mukaan. Tehtiin myös puomia ja erilaisia käännöksiä. Tähän mennessä ylivoimaisesti paras treenikerta :)


Sunnuntaina lähdimmekin Nooran ja Leevin kanssa kohti Mäntsälää ja edessä oli todella lämmin ja pitkä päivä. Nuoria uroksia oli ilmoitettu 4 kappaletta ja oltiin Lukan kanssa ensimmäisenä kehässä. Tuomarina meillä oli Pekan tilalla Kati Heiskanen, joka oli oikein mukava ja puhelias tuomari. Kehui kovasti lukan päätä ja ilmettä. Saimme Erin ja kilpailuluokassa sijoituimme toiseksi. Lukalla oli kuulemma liian vähän karvaa, mikä oli kyllä ihan totta, ettei voinut antaa ensimmäistä sijaa tai Sa:ta. Se ei kuitenkaan haitannut sillä olin itse todella tyytyväinen Lukan suoritukseen niin pitkän odottelun jälkeen paahtavassa kuumuudessa. Toivotaan, että Vesilahdella olisi hieman parempi sää koirille.



Tälläsen arvostelun Katilta saimme:

Erinomainen nuori uros. Hyvät mittasuhteet ja raajakorkeus. Kaunis maskuliininen pää. Hyvä ilme. Tyylikäs kaula. Vahva selkä. Erinomainen runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä raajaluusto ja tassut. Liikkuu sivulta tarmokkaasti, hyvällä askelmitalla, hyvin häntäänsä käyttäen. Kaunis punainen väritys. Kesäkarvassa. Hyvä luonne.




 Nuorten luokan urokset.

Kiitokset muutamasta kuvasta Virpi Laaksoselle. Seuraavalla viikolla onkin jo Vesilahden näyttelyt ja yhtä kaljuna taidetaan sinnekkin suunnata, mutta eihän se menoa haittaa :)

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesä

Taas hieman kuulumisia päivittelen, vaikka  hirveästi tässä ajassa ei ole ehtinyt tapahtua. Ollaan nautittu hyvistä säistä mökillä sekä kotona lenkkeillen ja uiden. Viime viikolla oltiin agilityn yksityistunnilla Annan opetuksessa taas ja tällä viikolla perjantaina uudestaan. Kehitystä on tullut ja tuntuu että yhteistyö alkaa sujumaan joka kerta paremmin, vaikka ohjaaja onkin ihan aloittelija. Tokoilut ovat olleet syyskuun kokonaan tauolla, mutta elokuussa olisi tarkoitus taas jatkaa :)


 Sunnuntaina lähdetään Nooran ja Leevin kanssa Mäntsälän näyttelyihin. Tuomarimuutoksen takia siellä tuomaroi Kati Heiskanen. Katsotaan mitä tykkää korkeista tollereista :) Lukan lonkkakuvatkin julkaistiin nyt hetki sitten tuloksin B/B ja 0/0. Näyttelyistä puheen ollen ilmoitin nyt Lukan Kouvolaan ja Heinolaan. Kouvola oli Lauantaina ja Heinola Sunnuntaina, joten ollaan koko viikonloppu reissussa. Mukaan lähtee seuraksi Noora ja Leevi. Varattiin myös leirintäalueelta pieni mökki jossa vietetään siis lauantai-sunnuntai yö. Loppuun vielä hieman lomakuvia.


 





tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pori kv

Porin reissu on nyt takana päin ja en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Tuomarina meillä toimi Rune Fagerström, joka oli todella mukava ja tarkka tuomari. Tollereita oli ilmoitettu yhteensä 27 kpl, joista 2 taisi olla pois. Olimme Lukan kanssa ensimmäiset kehässä, koska yhtäkään junnua ei tullut. Rune Juoksutti edestakas ja ympyrää, sekä tutki koiran hampaat ja rakenteen mielestäni hyvin. Päivän tulokseksi tuli Pu 3, vara-sert ja vara-cacib, josta olin todella ihmeissäni, sillä oli paljon hienoja koiria liikenteessä.

Kuvasaldoa sunnuntaista.









 

Ensimmäisestä kuvasta kiitokset Risto Syrjälle ja kahdesta viimeisestä kuvasta kiitokset Jonna Seppäselle.

Kävimme vielä näyttelyiden jälkeen tutkimassa myyntikojuja ja sieltä tarttui mukaan xxl:n kokoinen kevythäkki, koska meidän vanha häkki on käynyt aikoja sitten pieneksi. Nyt on vielä hakusessa ainakin uusi näyttelyhihna, sillä tuo vanhahan hajosi tuolla Porin reissulla. Onneksi Mäntsälän näyttelyihin on vielä 3 viikkoa niin hyvää aikaa etsiä uutta hihnaa :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Hirveästi ei ole kirjoitettavaa blogin puolelle, mutta päivitellään edes jotain. Juhannus oli ja meni ja Luka sai nauttia juhannuksesta mökillä vesisateessa juosten ja makkaran loppuja syöden, kelpo juhannus siis Lukan mielestä.


Ollaan nyt ruvettu viikottain käymään agilityssä Annan opetuksessa ja on niin ihana huomata kuinka rohkea ja innokas Luka on kokeilemaan ihan tuntemattomia esteitä. Hyvin ollaan edistytty ja rataakin ollaan päästy jo tekemään. Yksi ehdoton lemppari laji kyllä kyseessä varmasti molempien mielestä.


Tokoiltukin ollaan, toki vähemmän menestyksekkäästi. Teimme viime tunnilla kolmen liikkeen suorituksen ilman palkkausta, ja vielä meille ensimmäinen kerta. Ensimmäinen liike oli seuraaminen joka sujui ihan kohtuullisen hyvin, mitä nyt itse olin jäykkä kuin kanki ja varmistelin, että koira seuraa. Ihan hyvin seurasikin ekaksi kerraksi ilman palkkaa. Opettaja mukaan, joku tuomari voisi kahdeksikonkin siitä antaa, mikä oli aika yllätys kun ei mennyt ihan niinkun oppikirjoissa :D Toinen liike oli sivulle tulo joka on ollut aina meidän vahvin liike ja sujui hienosti ja vauhdikkaasti. Kolmannen liikkeen välissä oli hieman koiralle odottamista vapaana kun puhuin opettajan kanssa ja eikös sitten Luka käyttänyt ajan hyödyksi ja pinkasi haistelemaan reunassa istuvaa koiraa. Lukaa kaulapannasta kiinni ja takasin. Sain opettajalta myös hyviä vinkkejä tälläsiin tilanteisiin, ja rohkasua teinimutantin kanssa vääntämiseen tiukoissa tilanteissa :D Viimeinen liike oli liikkeestä seisominen, joka on meillä vieä pahasti kesken ja sehän näkyi sitten suorituksessakin, koira jäi kävelemään selän taakse. Todella hyödyllinen ja hauska harjotus ja sai vähän kuvaa missä mennään.

Tekstiä kuvittaa Lukan poseeraukset uuden hihnan kanssa, joka ostettiin Porin näyttelyistä :)



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pöytyä kr

Tänään oli Pöytyän Kr näyttelyt ja matkasimme sinne Lukan kanssa taas Nooran ja Leevin kyydillä. Olin ilmottaittanut Lukan nuorten luokkaan ja seuraksemme saimme Toton. Päivä oli todella lämmin ja Luka oli sitä mieltä että tänään ei jaksa seisoskella yhtään ylimääräistä ja kesken poseerauksen voi ihan hyvin istahtaa ja alkaa rapsutella korvan takaa kun ei ole mihkään hoppu. No, kuumuuden piikkiin. Huolimatta huonosta esiintymisestä, saimme erin ja olin siihen tyytyväinen. Kilpailuluokassa emme saaneet enään Sa:ta. Tuomarina oli Irina Poletaeva, josta tykkäsin kovasti.




Nyt keskitymme taas muutaman viikon agiliitelemään ja tokoilemaan rauhassa ennen seuraavaa näyttelyä ja nauttimaan lämpimistä säistä :)